top of page
COMBO Kuljetus + roudausjuhlapaikalle ja kotiin

Combo-tarjouksessa säästät. 

 

Tämä on miellyttävä ratkaisu, jos teillä itsellänne ei ole riittävän isoa autoa, ette sellaista erikseen halua vuokrata tai halua vaivata lähipiiriä.  Juhliin tarvitaan usein paljon tavaraa, oli sitten kyse somisteista, kukista, juomalavoista, viinipulloista tai astioista. Suurin osa tavaroista palautuu myös juhlien jälkeen vielä kotiinkin. Autolla ajaminen ei välttämättä ole mahdollista yöllä tai aamulla, jos hääseurue on nauttinut illasta pitkän kaavan mukaan ja haluaa mieluummin leputella tanssijalkoja kotona rauhassa tai jatkaa iltaa vielä pilkunkin jälkeen. Myös juhla-aamuna on kiire hoitaa muita asioita ja nauttia myös asiaan kuuluvasta tunnelmasta esimerkiksi kuohuvan kera.

 

Kuljetus sisältää noudon juhlatavaroille ja niiden kuljettamisen juhlapaikalle ja juhlapaikalta ennalta ilmoitettuun osoitteeseen. Tavarat roudataan ja pakataan pakettiautoon ja pakettiauto tyhjennetään juhlapaikalla ja ko.osoitteessa. Juhlatavarat voidaan toimittaa niin, että joku niitä vastassa paikan päällä tai niin, että asiakkaan kanssa sovitaan mihin tavata puretaan.  Paluukuljetuksessa voimme esimerkiksi purkaa tavarat autotalliin tai kotiin eteiseen tai muuhun sovittuun tilaan. Kotiavaimet voidaan jättää lähtiessä esimerkiksi kodin sisälle. Hintaan sisältyy kilometrit pk-seudulla, tavaroiden noudon ja palautuksen, yhden pakettiauton ja henkilökunnan max. 3 vrk ajalle.

 

(Lisäpysähdykset ja noudot 0,57e/km + henkilötuntiveloitus 50e/h/hlö)

 

COMBO Kuljetus + roudausjuhlapaikalle ja kotiin

1 000,00 €Hinta
Määrä

    Showroom
    YOUR  VISION. EXPERIENCE IT.

    Avoin WEDDING - Showroompäivä Tammiston varastolla, Sähkötie1.

     

    Rajattu määrä henkilökohtaisia 30min juhla- ja hääsomistuksen suunnittelutapaamisia.

    Tule ja tutustu somisteisiin ja palveluihimme livenä. Tule näkemään, kokeilemaan ja yhdistelemään somisteita paikan päälle – täällä juhlan ilme alkaa hahmottua.

     

    Avoimena showroompäivänä palvelu on maksuton. (norm.100€/h)

    Touko-syyskuussa 2026 emme järjestä avoimia showroom-päivä kiireisen sesongin vuoksi. 

    Seuraava showroom- päivä tulossa lokakuussa 2026! Kalenteri ei ole vielä auki, mutta voit liittyä kutsulistalle. Paikkoja rajoitetusti. Tervetuloa kokeilemaan hääpäivänne kattausta!

    ©09/2026 Rakkaudella päivitetty- Iloveparty

    bottom of page